Kirjoittanut – JARI NUUTINEN //
Olen osallistunut viime kuukausien aikana muutamaan asunnontyhjennysprojektiin. Molempiin kohteisiin tavaraa oli ehtinyt kertyä vuosikymmenien ajan. Tavaroita läpi käydessä olen todennut, että nurkkiin ja komeroihin on kerääntynyt paljon turhaa tavaraa. Toki joillakin tavaroilla ja esineillä on voinut olla sen omistajalle suurikin merkitys, mutta toisen silmissä se näyttäytyy arvottomana romuna.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihminen lähtee tästä ajasta, esineet muuttuvat myös omistajalleen arvottomiksi. Mitään kun ei voi täältä mukanaan viedä lähdön hetkellä. Jotkut esineet voivat löytää paikkansa uudessa kodissa ja tuoda iloa jonkun toisen elämään. Aika moni aikoinaan arvokkaalta tuntunut tavara päätyy kuitenkin kaatopaikalle. Kaikki tavara ei kelpaa edes kierrätykseen vaan sen arvo on yhtä kuin sekajätteelle määritelty hinta ja lasku lankeaa jälkipolvien maksettavaksi. Tavaroita läpi käydessä olen pohtinut, mitä itse haluaisin jättää seuraavalle sukupolvelle.
Joillakin esineillä voi olla tunnearvoa jälkipolville ja ne voivat pitää sisällään muistoja meille tärkeistä ihmisistä. Tärkeintä ei ehkä kuitenkaan ole tavarat tai muu aineellinen jäämistö vaan se, millaisen jäljen henkilö itse omalla persoonallaan jättää jälkeensä. Millaisia tietoja ja taitoja välittyy jälkipolville tai millainen on se henkinen ja hengellinen perintö, jonka hän jättää seuraavalle sukupolvelle.
Henkinen ja hengellinen pääoma ei kuitenkaan muodostu tyhjiössä vaan se rakentuu merkityksellisissä ihmissuhteissa, yhdessä vietetystä ajasta ja vuorovaikutuksesta. Yhdessä olemalla ja tekemällä opimme myös monia elämän taitoja. Miettiessäni minulle tärkeiden edesmenneiden ihmisten elämää, niin arvostan erityisesti hetkiä, jotka sain olla heidän kanssaan ja sitä, mitä olen heiltä oppinut.
Meidän ajastamme käydään armotonta taistelua, ei ole aina helppoa tehdä valintoja arvokkaan ja vähemmän arvokkaan välillä. Ihmissuhteet ja suhteista tärkein jumalasuhde voivat jäädä huomattavan vähälle huomiolle, vaikka ajatuksissamme niitä arvostaisimmekin. Meidän ajankäyttömme paljastaa armottomasti meidän arvomme ja arvostuksemme. Toivottavasti emme joudu huomaamaan ”viimeiselle vaa’alle” ajaessamme, että eletyn elämän painolastina on iso kasa arvotonta sekajätettä. Todella arvokas, aikamme ja sydämemme kannattaa jakaa eläessämme palvellen Jumalaa ja lähimmäisiä.