Kirjoittanut – RIITTA PIHLAJANIEMI //
Olemme monesti kuulleet sananparren ”Kyllä elämä kantaa”. Ehkä olemme sanoneet sen itsekin rohkaisuksi jollekin elämän vaikeuksien keskellä kamppailevalle. Olemme halunneet sanoa, että vaikeuksista selvitään. Kyllä elämä vie voiton. Elämässä itsessään on mahtava voima. Se puskee läpi monenlaisten esteiden. Elämänhalu, -usko ja -rohkeus ovat elämää ylläpitäviä ja kannattelevia asioita. Voimme todellakin tuntea, että ”elämä kantaa”.
Kun me vanhenemme, monet asiat muuttuvat. Jeesus sanoi Pietarille: ”Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” Nämä sanat sopivat yleisemminkin vanhuuteen. Nuorena ja keski-iässä voimme usein tehdä rohkeitakin valintoja ja päätöksiä elämämme suhteen ja mennä sinne, minne haluamme. Kuljemme myötämäkeä, toki toisinaan vastamäkeä. Mutta siihenkin voimat riittävät, kun elämä kantaa.
Vanhetessa meidän on otettava huomioon valintoja tehdessämme monia sellaisia seikkoja, joista ei nuorempana tarvinnut välittää. Emme enää ehkä voi mennä sinne, minne haluaisimme. Emme tehdä sellaisia meille tärkeitä asioita, joihin nuorempana olemme tottuneet. Fyysisten ja psyykkisten voimiemme vähetessä jokainen askel on otettava varoen ja harkitusti, jottei horjahtaisi tai kaatuisi.
Muutama vuosi sitten itselleni tuli tunne, ettei elämä enää kanna, vaan minun on kannateltava itse elämääni. Asiat eivät enää suju ikäänkuin itsestään, vaan on oltava hyvin tietoinen kaikesta, mitä tekee tai jättää tekemättä. Asioita on pidettävä mielessä, koska ne eivät pysy siellä ”pitämättä”. Samoihin aikoihin, kun koin näitä tunteita, miehelleni, joka oli monessa tukeni ja turvani, tuli vanhuuteen liittyvää sairautta. Siinä me sitten elämämme illassa yritimme kannatella itseämme ja toinen toistamme.
Puolitoista vuotta sitten toukokuisena sunnuntaiaamuna istuimme mieheni kanssa Martin kirkossa, jonne olimme tulleet kuuntelemaan tyttärentyttäremme avioliittokuulutusta. Papilla oli puheensa aiheena tutut sanat: ”Hän nostaa, kantaa ja pelastaa.” Yht’äkkiä aivan uudella tavalla ymmärsin, että Hän kantaa. Kun elämä ei enää kanna ja kun itsekään en pysty kannattelemaan itseäni, Hän, Jumala, Jeesus Kristus kantaa meitä.
Viimeistään vanhuudessa voimme joutua kokemaan raskaita menetyksiä. Puoliso, jonka kanssa olemme saaneet elää yhdessä kauan, otetaan viereltämme pois ja meidän on jatkettava matkaamme yksin. Näin on käynyt nyt minunkin kohdallani. Yritän kuitenkin luottaa niihin käsiin, joista Ida Elina laulaa: ”Kädet vahvat mua kantamaan jää.” ( Ida Elina: laulu ”Tyhjä” )