Kirjoittanut – PEKKA HAVUPALO //
Hyvin usein keväisin, kun lumet ovat sulaneet, minua on puraissut juoksukärpänen. Purema ei suinkaan ole tullut joka kevät, ja silloin kun se on tullut, sen vaikutus ei ole aina ollut sama. Joskus seurauksena on ollut vain muutama hölkkäkerta. Innostus on haihtunut, kun kunnon kohottaminen on ollut vaikeampaa ja hitaampaa kuin olisin toivonut sen olevan. Joskus on taas käynyt niin kuin viime ja tänä vuonna, jolloin juoksukärpäsen pureman vaikutus on ollut pitempi ja johtanut pikkuhiljaa kunnon selkeään kohentumiseen. Juoksemiseni tavoite onkin nimenomaan tämä: yleiskunnon ja jaksamisen paraneminen.
Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille Paavali vertaa kristityn elämää juoksemiseen, joka on paljon tavoitteellisempaa kuin minun hölkkäilyni. Hän kirjoittaa kilparadalla juoksemisesta ja kehottaa meitä juoksemaan samalla tavoin kuin kilpailun voittaja. Sen jälkeen Paavali kirjoittaa näin: ”Jokainen kilpailija noudattaa kaikessa itsehillintää, nuo saadakseen katoavan seppeleen, mutta me katoamattoman”. (1. Kor. 9:25).
Tarkoittaako Paavali, että kristityn elämän tulisi olla jatkuvaa puurtamista ja vain onnistuneimmat meistä voivat odottaa pääsevänsä perille? Ei varmasti, koska hänen kirjeensä suorastaan pursuavat sanomaa armosta ja Jeesuksen ristintyöstä pelastuksen ainoana pohjana. ”Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla” (Ef. 2:8–9).
Paavalin käyttämä kielikuva kilpajuoksijasta ei siis liity pelastukseen vaan pelastetun päämäärätietoiseen elämään. Jeesuksen seuraajan vertaaminen juoksijaan sisältää vastakohtaisuuksia. Juoksukilpailussa on vain yksi voittaja, mutta voittajan seppeleen saavia kristittyjä on lukematon määrä. Tätä Paavali kuvaa lyhyellä sanalla ”me”. Hän sisällyttää tuohon sanaan itsensä, korinttilaiset ja kaikkien aikojen kaikki Jeesuksen aidot seuraajat.
Kielikuvan toinen vastakohtaisuus löytyy voittopalkinnon luonteesta. Korinttilaisten hyvin tuntemissa kilpailuissa jaettiin seppeleitä, jotka kuumassa ilmanalassa luonnollisesti lakastuivat nopeasti. Jeesuksen seuraajia taas odottaa palkinto, joka on luonteeltaan ikuinen ja katoamaton.
Juoksuvertauksen tärkein viesti on siinä, että jos jotkut ovat valmiita elämään kurinalaisesti nopeasti kuihtuvan palkinnon vuoksi, kuinka paljon enemmän meillä on syytä kiinnittää katseemme katoamattomaan palkintoon ja elää sitä varten.
Jokainen kristitty elää juoksuradalla. Kyseessä ei ole pikamatka vaan elämänmittainen maraton. Siksi vauhtikin on syytä säätää pitkää matkaa varten. Raamattu, rukous ja uskovien yhteys auttavat meitä juoksussamme. Niistä on hyvä pitää kiinni myös loma-aikana. Me emme juokse yksin vaan yhdessä. Me emme kilpaile toisiamme vastaan vaan autamme toisiamme pääsemään perille.