To, 7.10.2021 — Jari Nuutinen
Olemme vaimon kanssa eläneet viime kuukaudet väliaikaisessa kodissa muuttolaatikoiden keskellä odottaessamme uuden kodin valmistumista. Väliaikainen koti ei ole tuntunut kodilta vaan asunnolta, jossa ei tee mieli viettää aikaa enempää kuin on välttämätöntä. Mennyt kuuma kesä ja taloyhtiössä alkanut laajamittainen remontti eivät ainakaan ole edistäneet kotiutumista. Ajoittain peitossa olleet ikkunat ja remontista aiheutuva hermoja raastava meteli on todella koetellut sietokyvyn rajoja. Huomaan väistämättä laskevani viikkoja ja päiviä, jolloin pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Suunnittelen asioita, joita aion tehdä sitten kun uusi koti on valmistunut. Toisaalta olen hetkittäin kyennyt iloitsemaan asioista, joita tämän väliaikaisen asunnon sijainti on tuonut mukanaan. Palvelut ja hyvät ulkoilumaastot ovat aivan lähietäisyydellä eikä ole tarvinnut huolehtia pihatöistä.
Aika usein sitä huomaa elävänsä sitten kun -elämää: sitten kun korona on ohi…, sitten kun pääsen lomalle tai eläkkeelle…, sitten kun tämä tai tuo asia toteutuu… Kurottautuminen huomisen unelmiin voi estää näkemästä sitä, mikä tässä päivässä on arvokasta. Katseen kohdistamisessa pieniin arkipäivän asioihin voi olla samankaltaisia haasteita kuin minulla oli hankkiessani ensimmäiset moniteholasit. Uudet silmälasit helpottivat erityisesti autolla ajoa, kun katse piti kohdistaa kauas, mutta katseen kohdistaminen lähelle tuotti vaikeuksia. Millainen on näkökykymme, kykenemmekö näkemään ja erottamaan tämän päivän merkitykselliset asiat vähemmän merkityksellisistä?
Toiveeni on, etten jäisi myöskään menneisyyden vangiksi. Muistot ovat arvokkaita, mutta niiden arvo himmenee, mikäli ne eivät realisoidu tämän päivän pääomaksi. Ennen oli kaikki paremmin -asenne riistää mahdollisuuden ottaa vastaan sitä hyvää, mitä tämä aika tarjoaa. Voimme jäädä menneisyyden ja tulevaisuuden väliin puristukseen. Ennen kaikki oli paremmin tai sitten kun -asenne riistää elämänilon nykyhetkestä. Muistot ja unelmat ovat toki arvokkaita, mutta niitä ei ole tarkoitettu kahleiksi, jotka estävät meitä elämään tässä hetkessä.
Muistan vuosien takaa erään monien sairauksien kanssa kamppailleen lähetyssaarnaajaveteraanin puheen, jossa hän kertoi pyytäneensä Jumalalta, että saisi elää vielä tässä maailmassa, vaikka riesana olikin monenlaista vaivaa. Hän perusteli toivettaan sillä, että taivaassa hän saa viettää ikuisuuden. Miten kadehdittava elämänasenne! Tätä elämää ei ole tarkoitettu ”pakkopullaksi”, jota on hampaat irvessä vain jotenkin siedettävä. Paras sijoitus tulevaisuuteen on elää tässä hetkessä merkityksellistä elämää, olla läsnä ja nähdä se kaikki hyvä, mitä kaiken Luoja on juuri tähän hetkeen lahjoittanut.
Psalmi 118:24 Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!